Eräässä seminaarissa joitakin vuosia sitten tutkijatoverini* esitti näkökannan, jonka mukaan havaintomme kohteet tosin ovat vain tapoja käsitteellistää sitä, mikä itse on rajaamatonta, mutta se, mikä itse on rajaamatonta, ei tästä huolimatta ole mielivaltaista. (Rajaamattomaksi hän nimitti tässä yhteydessä "asiaintilojen mahdollisten käsitteellistämisen tapojen joukkoa".) Siten maailmalla -- kaikkien asiaintilojen joukkona -- näin hän päätteli, on oltava määrätty rakenne -- joskaan tätä rakennetta ei olisikaan mahdollista kuvailla tyhjentävästi. (Vrt. artikkelin "http://www.kjf.ca/96-TAJAR.htm" tiivistelmään.) Esitin tuossa seminaarissa vastaväitteen tälle päätelmälle, ja esitelmässäni kuvasin kaikkia tämänkaltaisia päätelmiä luonteenomaiseksi metafysiikalle vääjäämättömän määrityksenä, toisin sanoen ja edelleen: metafysiikalle, joka ei ole tiedostanut omaa tehtäväänsä, ja joka siksi määrätyssä mielessä on sitonut itsensä omaan esitysmuotoonsa. Koskapa näytti siltä, että tuossa seminaarissa läsnäolleista henkilöistä vain edellä mainittu jossain mitassa ymmärsi vastaväitteeni -- ja siten myös osittain esitelmäni -- mielen, tunsin asian arvoiseksi pohtia tämän henkilön esittämiä perusteluita tälle päätelmälle. Artikkelissa, johon edellä on viitattu, on hyvinkin esitetty tämänkaltainen perustelu, ja niinpä tutkiskelut, jotka nyt -- yhdessä mainitun perustelun kanssa -- esitän, yhä uudelleen palaavat perustelussa valittuun aiheeseen -- josta tosin -- ikävää todeta -- puuttuu kaikki klassinen esteettinen vetovoima, mutta joka, jos vain hetkeksi myönnämme sille oikeuden vaikuttaa meihin, johtaa ajatuksemme syvälle oman esteettisen pintansa alle.

Johdannoksi perusteluun siteeraan artikkelin kappaleet [25] ja [29]:

"The world very obviously has some such structure that it can be perceived and conceptualised the way it can be. While the essence of this structure appears not to be describable, we can still construct an ontological approach by describing aspects of it. This kind of a description will, of course, be just that: a description. It will not, in other words, amount to an exhaustive exposition of the world, but it will enlighten us as to the matter of what kind of a world we live in. This kind of a description will also enable us to claim very real matters about the world. Instead of ascribing our percepts as absolute properties of the world per se, we can readily assert that from a given perception we can deduce that the world has such a property that it can be thus perceived. This kind of a relativistic approach, where properties are expressed in relation to something, needs not result in anti-realism."

[...]

"Any given state of affairs can be conceptualised in an infinite number of ways. This is because it can always be found a new use in the context of another activity, and it can always be combined with another state of affairs. While the set of possible conceptualisations is infinite, it is, however, not arbitrary. That is to say, while a given state of affairs can be conceptualised in infinitely many possible ways, there are certain ways in which it cannot be conceptualised. Infinity does not entail arbitrariness: The structure of the state of affairs limits its possible conceptualisations."

Kappaleet [30] ja [31] -- joissa edellä mainittu perustelu esitetään:

"For example, I cannot conceptualise my computer keyboard as a helicopter and use it to fly to Stockholm in my present context of activities. I could, of course, make up a game (and thus radically change the present context of activities) in which the keyboard would be a “helicopter”, “flying” would be waving the “helicopter” up and down, and “Stockholm” would be the kitchen. By changing the context of activities thus, the change in the relationship to the said object, locale and activity would in fact be something more than just semantic. In this context the said process could easily take place using the objects mentioned – and the nature and properties of the objects would certainly be different from what they are now. (They would, in effect, be different objects.)

However, what I mean in my present context of activities by “using a helicopter to fly to Stockholm” is not something that I could use my keyboard for. What is in this context (and one might add, customarily in our social convention) required for something to be a helicopter are such properties that can be described as being able to take off from ground, being able to accommodate several people, having propeller blades, and so forth, these being properties that my keyboard unfortunately lacks. And no matter how much I might change from one context of activities to another, I could not possibly use the said state of affairs (here conceptualised as the keyboard) to achieve that end which is here conceptualised as flying to Stockholm."

-

Voimme osoittaa yhden alun tämän argumentin purkamiselle yksinkertaistamalla hieman ongelmanasetteluamme. Jos näet unohdamme 'lentämisen' hetkeksi, kysymys palautuu siihen, onko oikein kutsua tavanomaista tietokoneen näppäimistöä "helikopteriksi" -- tämä on toki yksi kielemme mahdollinen määritys! Ellei se ole oikein -- miksei se ole oikein? Tähän kielemme tarjoaa lukemattomia erilaisia perusteluita, mutta mikäli tahdomme tavoittaa ongelman koko sen laajuudessa, on olennaista tehdä tässä ero laadullisesti erilaisten perusteluiden välillä. -- Perustelut esitetään kuitenkin aina yhden, määrätyn logiikan piirissä, ja siten kysymyksen logiikan perustasta ylipäänsä on edellettävä näitä tarkasteluita.

Elämän animaalisiin, biologisiin ja fysikaalisiin edellytyksiin nähden kielemme loogiset perusrakenteet, ja siten myös sen ominaiset ja perustavat määritykset, ovat erityisen luontevia, tämä on toki myönnettävä. Niiden tarkoituksenmukaisuus, joka tämän käytännön sisällä tunnustetaan, näyttää vastaansanomattoman selvältä. Kääntäen taas yrittäessämme kuvailla jotakin toista kielen perusrakennetta, perustavaa logiikkaa, päädymme usein kuvailemaan jotain, jonka epätarkoituksenmukaisuus juuri on silmäänpistävää. Niinpä meidänkin on tunnustettava peruslogiikkamme ylivertaisuus näihin kuvausyrityksiin nähden. Usein tämä ylivertaisuus nähdään kuitenkin väärässä valossa - silloin kun se näet tulkitaan eräänlaisen metafyysisen sitoumuksen oikeutukseksi - kun siitä siis tulee erään ehdottoman sitoumuksen harhainen perustelu. Tämä ylivertaisuus on kuitenkin ylivertaisuutta vain joihinkin elämän animaalisiin perusteisiin nähden - ja jos kuvittelemme nämä perusteet toisiksi - hyvin toisenlaisiksi - myös uuden kielen perusrakenteen kuvaukset voidaan muotoilla tarkoituksenmukaisiksi, vieläpä tähän uuteen animaaliseen perustaan nähden tarkoituksenmukaisemmiksi kuin tuntemamme kielen perusrakenteet. Toisin sanoen uskomukset peruslogiikkamme vääjäämättömyydestä nojaavat elämämme animaalisiin perusteisiin, jotka toki itse eivät ole vääjäämättömiä. Tässä ei ole mitään kiistanalaista, sillä tätä vääjäämättömyyttä ei voida johtaa myöskään oman kielemme peruslogiikasta. Se, mitä voitaisiin kutsua "logiikan relatiivisuuden ilmiöksi", voidaan tuoda esiin tämän tapaisten kuvausten avulla.

Palaamme nyt lyhyesti kielellemme ominaisten määritysten ja perusteluiden laadulliseen eroon. Toisin sanoen: yhden käsitteellisen määrityksen perusta tai pohjarakenne on usein toinen kuin toisen määrityksen. Voidaan sanoa, että joidenkin määritysten pohjarakenne on kulttuurinen. Ne ovat olemassa vain jonkin kulttuurin piirissä - ja palvelevat tätä kulttuuria omalla tavallaan. Niiden 'vääjäämättömyys' on siis vääjäämättömyyttä tähän kulttuurin rakenteeseen nähden. Silloin näiden kulttuurin rakenteiden purkaminen on myös näiden vääjäämättömyyksien purkamista. Tämä merkitsee: nämä määritykset, säännöt olivat ehdollisia, ja siis että ehdoton sitoutuminen näihin sääntöihin, määrityksiin oli ehdotonta sitoutumista tähän kulttuurin rakenteeseen.

On myös olemassa toisenlaisia määrityksiä, joihin sitoutuminen ei merkitse yksin johonkin kulttuurin rakenteeseen sitoutumista, vaan myös sitoutumista jonkinlaiseen ihmiselämän muotoon, joka laajemmin ottaen on kulttuurista riippumaton. Niinpä esimerkiksi määrityksessä "helikopteri ei ole tietokoneen näppäimistö" voimme esittää määritystä koskevia edellytyksiä myös ihmisen erityisten kulttuurimuotojen alta (ulkopuolelta). (Tässä näet on kyse myös joistakin nimenomaisista kielellisistä sitoumuksista riippumattomasta ilmiöstä.) Nämä edellytykset ovat materian koon ja muodon kohtaamisessa. Tässä kohtaamisessa ihminen kulttuuristaan riippumatta tekee eron, erottaa toisistaan kaksi asiaa, ja vaikka siis jätämme huomiotta kaikki inhimilliset käytännöt, joihin nämä kaksi asiaa ovat upotetut, yhä tässä kohtaamisessa eron tekeminen tulee esiin. Esimerkiksi yksinkertainen liikkeiden suhteuttaminen näihin kahteen asiaan ilmaisee tässä kohtaamisessa eron tekemisen tapahtuman.

Jos me tahdomme yrittää purkaa tätä ilmiötä, se näet koskee elämän animaalisia ja fysikaalisia ehtoja, meidän on esiteltävä joitakin muutoksia näihin ehtoihin, kunnes olemme hävittäneet tämän eron tekemisen ilmiön inhimillisestä tai animaalisesta kontekstista. Jos etenemme tätä yhtä esimerkkiä kohden ja muutamme joitakin nimenomaan "näppäimistön" ja "helikopterin" koon ja muodon pysyvyyteen liittyä peruslakeja, voimme tehdä tyhjäksi tämän mainitun määrityksen ja hävittää vääjäämättömyyden sen piiristä. Tästä määrityksestä on silloin tullut yksinkertaisesti epätarkoituksenmukainen, vanhentunut, irrelevantti. - Näin me voimme purkaa yksittäisiä vääjäämättömyksiä myös siellä, missä niiden pohjarakenne on animaalisissa ja fysikaalisissa lainalaisuuksissa ja ehdoissa. Mutta jos esitämme näitä muunnettuja lainalaisuuksia myös tämän esimerkin ulkopuolella, yleisesti, se merkitsisi elämän animaalisten ehtojen yleistä purkamista, ja siten myös ihmiselämän edellytyksien purkamista.

(Tähän meille voidaan sanoa, että kyse oli alunpitäenkin vääjäämättömyydestä animaalisen piirin sisäpuolella, ja siis esittää eräänlainen ehdollinen vääjäämättömyyden muoto, joka hallitsee kaikkea animaalista elämää. Meille voidaan siis vastata: animaalista elämää on vain joidenkin vääjäämättömyyksien piirissä. Ja tämä onkin jollain tavoin kohtuullinen näkökulma.

Saattaa kuitenkin olla, että myös näiden ehtojen perusteluita voidaan tutkia lähemmin, voidaan siis ottaa vielä yksi askel, ja todella yrittää esittää aivan toisenlaisia elämänmuotoja, jotka toteutuvat siellä missä kaikki tuntemamme elämän animaaliset ja (ainakin useimmat) fysikaaliset ehdot on hävitetty - joiden tilalle on asetettu uusia lainalaisuuksia. Nämä kuvaukset ovat tyypillisesti luonteeltaan fantastisia, mutta niiden filosofinen merkitys on yhä selvä ja todellinen.)

"Näppäimistö ei ole helikopteri" -- vielä kerran: miksi? Sanoimme "kielemme tarjoaa tähän lukemattomia erilaisia perusteluita" -- keskeistä on kuitenkin osoittaa, että argumentin yksittäiset perustelut voidaan asettaa kyseenalaisiksi, ja siis tavallaan kumota esittämällä toisenlaisia elämän ja asioiden fysikaalisia ehtoja. Jos viimein voisimme esittää jonkin erityislaatuisen elämän ja asioiden muodon, jonka piirissä "näppäimistön" ja "helikopterin" käsitteet ovat toistensa rajatapauksia - niin että yleensä kysymystä, onko jokin helikopteri vai näppäimistö, ei voida ratkaista - jossa yleensä mitään vahvoja perusteluita tämän kysymyksen ratkaisemiseksi ei ole. No, tämän muodon kannalta se niin sanottu todellisuuden olemuksellinen piirre, jonka tuo argumentti alunpitäen pyrki todentamaan, olisi toki mielivaltainen. Näin olisi osoitettu, ettei argumentin looginen pakottavuus ulotu määrättyjen elämämme perusehtojen ulkopuolelle. (Sama voidaan sanoa yleisesti ottaen kaikista argumenteista.)

-

(*"Filosofian tutkija" on diminutiivi filosofille. "Filosofi" diminutiivi ajattelijalle. "Ajattelija" diminutiivi... -- tarkoitukseni oli sanoa: tämän kirjoittaja ei tahdo nimittää itseään 'filosofian tutkijaksi' sanan missään merkityksessä -- ja vieläpä näyttää siltä, että hän on säästynyt tältä kohtalolta milteipä viime hetkellä. Niinpä ilmaisu "tutkijatoveri" on pikemmin ilkeää pilailua kirjoittajan ja hänen keskustelutoverinsa kustannuksella kuin minkään tosiasiallisen institutionaalisen muodon ilmaus. Tosin se on myös epäasianmukaista ja julmaa, sillä kirjoituksessa mainittu 'tutkijatoveri' -- ikävää sanoa -- ON kaikesta huolimatta filosofian tutkija sanan institutionaalisessa mielessä, mikäli nyt on pysynyt säädyssään siitä saakka, kun yllä mainittu keskustelu on käyty.)

-