--
All the more alone -- all the less lonely.
--

By the way,

Has it ever occurred to You, my Fair Reader (or have You ever come to ponder such), to whom exactly is it, that, in essence, all my questions are directed? Who is it that I'm talking to, here, in (or, perhaps even, through) these posts?

For, as far as the linguistic form goes, You, the Reader, might conceive yourself as the Recipient (along with all the other Readers), to which, then, I point out that, at no time, should the Reader lay His/Her trust on any form on this forum. (Regardless, whether this note -- this scribble for a 'reminder' that's hardly even consistent... whether it, by its nature, be more an expression of a 'sigh' -- a one of sheer nonschalance, it would, moreover, seem -- than an honestly given advice.)

So that, for example, when I contradict claims of some previously published texts carrying my signature, it might, in fact, be Your mannerism that's got entangled, not at all mine.

"Why -- then you must be writing for the joy of writing itself, is that right?"
(So that, in that case there would be no definite recipient, in the first place.)

Sure I am, but not solely 'for that reason'.

"Well, let me guess -- it's just you, and no-one else?! And to Hell with Reasons!"

I kind of like that -- "to Hell with Reasons" -- yeah! That's the spirit, alright.
Still, that's not how it is, in together. Not "just" me, no. There's more to it than that -- and, in a sense, less to it, as well.

It's not a riddle. There's no answer.

But You can fare far, and You can fare close.

--

By 'forms', then, in this context, I mean forms in the most general sense, not just the pronominal functions -- or the forms of linguistics, taken all together, to which I'd include the ones of 'purely logical' in nature. The concept of form -- as ambiguous as it might appear, even after a long thought, it is (and, after a critical inspection, still remains) a critical concept in understanding the (human) cultural existence in general, and especially, that in relation to its defining physical and animal features. So I might elucidate it at some later time, especially, as I have filled hundreds of sheets on this very issue during the years.

"Mannerisms", as I used the concept in one previous connection already, do, of course, reach up to the Linguistic, and -- in fact -- even up to the very core of our logic -- which comprises of the most fundamental rules of, but also to our linguistic practices, since they coincide with the very possibility of such practices. (Take another logic -- but you won't get the same 'World' along with it.) When two fundamental logical forms are irreconcilable, the 'ground' for the choice is purely practical. -- which then comes down to the fact, that exist no argumentative grounds for one choice or the other -- and that, moreover, in all contexts of this sort, no concept of reality or truth is applicable. Thus it so stands, that only when a certain Mannerism has succeed to prove itself relevant in some timely sense -- can it make a claim for, and be integrated with the timeless nature of logical rules and which, to be sure, carry on to other, formal functions of linguistic practices in general -- as the previous 'issue' with pronomines already brought out.

Just popped out of a dream where I was writing a text, and seeing nothing else, but the text. (In fact, seeing only one line, and that, moreover, only with one eye.) Proved out, it was not a dream in the ordinary sense, since I had, indeed, written a few sections of intelligible, even relatively abstract text on my notebook. It should find its way here soon enough...
Coming off this dream, and after thinking for a while about it, I then went on to embark on yet another dream, which -- after yet another +-100h of sleeplessness, the mentioned quasidreaming notwithstanding, could be attained by merely trying to keep the eyes open in this state -- but, as you might've noted, I'm not quite your man of "merely something" -- rather, if we keep with the imagery, "a man of something, and then, of something else, as well". Nevertheless, I knew I would require some stamina.. and here we are, way on our way. It seems it's hard to loose this time (loose whatever it might be -- the mind and/or the money -- or still something else, perhaps...), but I wouldn't want to be the man to fall where there seems to be no bumps to step in to...

so, then, for the loathing, I will not even finish this sentence, which is so utterly conventionally set up to say something that's been said one million (1000.000) times before.

(Come on, You Fuckers, where's your sense on Imagination!?! I'm aware that you do have had sex in your life. WHAT else?)

Could you believe!?

(You probably couldn't.)

--

There is hope, right?

"Why, of course, there is!" -- right?

But then, "all things are possible".

Is this not the true claim of our despair?

(There are some thoughts I share with mister Lev Shestov.)

It's true that Philosphy and Despair share the same battlefield.

But that they share the same heart, as well?

Few believe so.
(So it appears.)

--

I'm sorry to say, but I think someone is already on your trail.

However, it would seem this spirit be nothing more than a frivolous entity of pneuma, yet I'd give it some credit for the effort -- as I conceive it -- as a "downside of certain phenomenon" -- an ungrateful task, since things have downsides, be it for the spirits or mechanics pure, it just so happens. Why not, instead, be the spirit of unbounded creation, for instance? -- Then, wherever might you ever be headed, you'd find people laying down on their knees just to express their loyal elation before your workings. So if you like praise...

Me? Generally, I don't recognize praise, at all, but there are exceptions. At least there used to be, still some time ago.

So I got news for you, if you're not into science of pneumatics, yourself. ...namely, ...

Mmmh, no, sorry --

You've got to excuse me for a second (one of the longer ones).

On the recent - -

- -
Mind on the Loose

and you - ? just note the adjustment

rather, it's like the wind that blows in many directions

So many, in fact, that 'directions' lose their primary meaning

They're not fixed, as they are, if they are acknowledged

- -

Shame we shall share in fair proportions - - (does this come to you, as if a surprise? Something grossly out of context? - - Well, me, I share your surprise -- and -- with it, all the confusion that it instigates!)

Seriously speaking: where did this talk of "shame" originate? How did it find a place here, where only the wise words settle down -- and with this I do include the 'fragments' that make no sense, at all. Everything does, supposedly, but quite often not through its sensible aspect. (Anyway, that's the case with MotL, no doubt.)

Like it? I just decided on the fairness deal, I did. "The fair proportion" -- count zero for me, and let the rest remain under heavy veils.

I'm cooking up more, if you want some, just drop a message to satunnaistapaus (at) gmail (dot) com.

(What I'm cooking, they are the dreams this culture can claim to understand -- to some degree, at the very least. By that token, though, they're still not trivial. Not at all.)

Reaching 80 hours of sleeplessness. Falls short of the 330+ hours I got to, last spring, as I decided to quit sleeping altogether. But then, I had an accident on a micro scale, and passed out before I could administer a remedy. But my cardio breaks at the hundred level, nowadays -- which makes living just an unbounded series of some 4-5 day experiments. But, of course, this amounts to death -- or permanent disability -- considering the somatic condition I've built, so far. -- Seems then, I've inhabited a spirit that goes around killing people (or should I've put the thing the other way around!? Well, nevermind that.) -- yes, killing -- but through its nature it only kills the body it itself inhabits, and then -- moves on to the next one. Granted, a sinister spirit, if you're not so much into killing yourself & stuff like that.

Three Two-Fold Singularities (aka 3 2 1's) -- Pastels by the Author

A Pastel drawn at night time, early autumn. I was working on a lot of pastel works during the summer... I might put up some such in here, once I get home. A tiny exhibition of sorts.

On hämmentävää tuntea, kuinka vaikeaa kuolemisesta kulttuurissamme on tullut. Niinpä ihmisillä on kuolevalle jaettavaksi vain valheellisia lohdun sanoja. Ikään kuin saattoväen moraali olisi romahtanut, arkunkantajat livenneet tehtävästään ja kuolevan siten itse huolehdittava ruumiistaan myös kuolemansa jälkeen. (Haudattava itse itsensä.) Miksi tämä pelko ja sen luomat valheet? Mistä ahdistus?

Ihminen -- sinä typerä, heikko ja valheiden täyttämä eläin. Jätä maailma.

Kuolemastani

Syvä vastentahtoisuus määritellä paikkaani yhteisössä jätti minut kuitenkin äskettäin määrätyn sanan eteen, jota minun oli vaikea pyyhkäistä sivuun ja siltä istumalta unohtaa: "Dekadenssi" -- hyvinkin syvälle ulottuva ja pitkälle kehittynyt, elämänehtoja määrätietoisesti hävittävä ihmisluonnon rappiotila, joka -- luonteellensa uskollisesti -- vieläpä muotoilee itsestään oman ihanteensa. Kuolema on asettunut talooni ja odottaa minua näiden kulmien takana.

Ei masennus eikä toivottomuus -- vaan fysiologinen kuolema.

(Patologille neuvoksi myönnän päähenkilön itsensä määrittelemän todennäköisen kuolinsyyn: en kuitenkaan kirjoita sitä julki tässä.)

Of monogamy & exclusive bipolarity

"Needless to say..."? Or, perhaps not, after all.

The view-point, though, was amply well implicated in the previous posting, so by now it ought to be --

But, let me re-iterate: I believe the institution of monogamous relationships (not marriage itself, to be sure, as long as it be one that accepts polygamy) or the one of exclusively bipolar 'partnership' -- is a structure of destruction and spiritual decline. I do not acknowledge it, and pay no respect to conventions that arise from it -- lest there be no other, actually valid point-of-view to vindicate it.

(Thus, I would, for instance, respect a friend's wish not to complicate -- if such was actually to be expected -- his relationship by too intimate an involvement.)

Here it lays -- to my own surprise, most of all -- an open love letter to a girl I was once to be wedded to. Love we rarely talked about nor vowed, it simply was a relationship of love and care, so there won't be quite any talk about love in the letter, either. Actually, it falls somewhat short of being a 'letter' properly called, and, in the technical sense, it was an SMS -- so I'd better just paste it here, before things swell up in the mind of the reader and he/she just be dissapointed. -- Here, then, the sent and written:

"I'll tell you, girl, I'd Love to rock with you, tonight! Believe it? Just... dance till the Sun lights up the skies again. And should we feel weary, there'd be fire to keep us warm. It would be me and you playing, me and you singing... and dancing and drumming. Giving the night an unheard of souls!"

(Meanwhile, as this text laid unpublished for a day, she answered to have gladly joined me, but was held back, and couldn't make it, in the end -- which I understand, even if she should've come, anyway (Cf. the motto of this forum). But then, she's a busy lady, and even has some -- which she perceives as her -- marital duties to take care of. Needless to say, they don't make sense to me, at all.)

Now, if you already feel a sense of dissapointment, as for the content -- after all, that was all there was to it -- and was expecting something more -- please, tell me, -- 'cause there's a lot more in the store, and not just love letters. Letters of all sorts: of worry, of frustration; of envy, of hate; of thought, of thoughtlessness; of ration, of madness; of faith, of faithlessness; and so forth. All kinds. So if you like reading letters -- I can produce you one of any type, and publish it here. You just ask.

(Don't worry, they're all well written. I wouldn't bother myself writing anything that doesn't stand up to high standards of literary form -- with one notable concession -- you wan't perfection? Then, you will have to master my mother tongue -- which is Finnish -- as in no other way could I hold a promise of a shining, spotless form of expression. That's where my natural born sense of linguistic aesthetics resides.)

Who asked you?

The Taurine Nose is still breathing, I guess.
Why -- will he ever get rest, I wonder?
Ρις Tαύρου, is the world your home?

As with his background in Model Theory, his lies generally held up to isomorphism.

"Lasimestarin" kuolemasta on nyt hyvinkin jo kaksi vuosisataa aikaa, mutta nuorena poikana (olin tuolloin näet hyvin nuori) ehdin tutustua häneen sangen hyvin, vieläpä ajalle miltei sopimattomalla tavalla -- sillä vastoin tavanomaista kuvitelmaa, tuo kuuluisa "lasimestari" ei suinkaan ollut kehossaan mies vaan kokolailla naispuolinen, erittäinkin aistillinen ja useimpien arvostelussa sangen kaunis. Nuorukaisten seurassa hän oli suorastaan avulias. Mikään välillämme ei siis ollut sattumaa, vielä vähemmän minun ansiotani - en tahdo väittää sellaista - kuin hänen ylitsevuotavaa tahtoaan, innokkuuttaan, mutta enpä minäkään näistä palveluksista tahtonut kieltäytyä, päinvastoin. Otin niistä osani, kaiken minkä sain (eikä se ollutkaan aivan vähäinen määrä) -- en vain vailla tunnontuskaa, ei, vaan jokaisesta aistia hivelevästä hetkestä pohjaan saakka nautiskellen. Nimittäisin sitä kernaasti rakkaudeksi, mutta on tunnustettava, ettei välillämme ollut mitään, mitä voisi kutsua henkiseksi siteeksi -- yksinomaan ruumiin halu, suoranainen pakko toi meidät yhä uudelleen yhteen.

Tätä satunnaista yhteiseloa vietimme, mikäli muistan oikein, kolme - neljä vuotta -- aina "lasimestarin" äkilliseen ja odottamattomaan kuolemaan saakka (hän oli kuollessaan vielä nuori nainen). Voin sanoa, että hevosvaljakolla oli jotakin tekemistä kuoleman kanssa, mutta enempää en tahdo asiasta puhua. Tarkoitukseni alunpitäenkään ei näet ollut puhua suhteestani "lasimestariin" tai hänen yllättävästä ruumiillisesta poismenostaan vaan jostain aivan muusta, puhtaasti henkislaatuisesta aiheesta. Jälkimmäinen huomio tosin pohjustaa varsinaista ajatusta siinä suhteessa, että kun "lasimestarin" ruumista sitten tutkittiin, tutkittiin myös (mutta ei sittenkään ensimmäiseksi!) hänen päällänsä olleita vaatteita -- sillä hän suinkaan ei kuollut alasti vaan hyvin puettuna. Tällöin pantiin merkille hänen viittansa sisätaskussa määrätty lehtiö, joka sittemmin on hävinnyt, mutta joka todistajien mukaan (ja tähän joukkoon laskettiin joidenkin asianhaarojen vuoksi myös minut) piti sisällään laskemattoman määrän pieniä, mietelmän tapaisia merkintöjä. "Lasimestarissa" eli siis sittenkin henkinen olento! (Tarvittiin kuitenkin käsialatutkimuksen epäilyksetön näyttö useimpien vakuuttamiseksi tekstin lähteestä.) Tämä seikka järkytti monia paikkakunnan nuorukaisia enemmän kuin nuoren naisen poismeno. Voin sanoa, että se järkytti itseänikin syvästi -- haaveilin tuolloin näet jonkinlaisesta kirjallisesta hankkeesta, parhaimminkin tutkielmasta, jonka tuli muotoutua henkisyyteni (kuvitteellisen, myönnän!) ilmaisuksi, ja kääntää maailmassa jotakin tunnustettua seikkaa toiseen asentoon. Ja katsos vain, tuossa kalpea Ruumis oli ennen kalpenemistaan ehtinyt johonkin, mihin vain yksin Hengen piti pystyä!

Sillä toki oli niitä jotka lukivat tuota lehtiötä -- se oli esillä ensin nimismiehen kamarilla -- ja sittemmin siitä kiersi joukko -- enemmän tai vähemmän täsmällisiä -- kopioita paikkakunnalla -- ja tiettävästi viimein paikkakunnan ulkopuolellakin.
Sattumaa se ei ollut, sillä nämä "mietelmän tapaiset merkinnät" osoittautuivat sangen hyvin muotoilluiksi, valmiiksi kokoelmaksi ajatelmia, jotka koskettivat jollain tapaa miltei kaikkia pienenkin järjen ja tunnon omistavia lukijoita -- ja kuulijoita, joita lopulta oli lukijoita enemmän. (Kokoelmaa luettiin erinnäisissä yhteistapahtumissa, niin että luentaa taitamattomat -- ja sitä paitsi lapsetkin -- saivat kuulla, mitä merkillisiä aatoksia saattoi ihmisen mieleen yllättäen -- ja oma uskoni on yhä: täysin selittämättä -- juolahtaa.)

[Tästä aiheesta kertominen tekee minut ikään kuin janoiseksi, mutta varsinaista janoa tämä ei voi olla, sillä mikään neste ei näytä sitä tyydyttävän. Pääsenkö tämän tarinan päähän, siitä en voi sanoa, mutta jotakin keskeistä on vielä mielessäni sanomatta.]

"Koti asiain ulkopuolella" ei merkitse sivullisuutta - vaikka se näet voi käydä yhteen sen kanssa. Väärinymmärrys on tässä erityisen luontevaa, milteipä väistämätöntä. Tehdä ero siellä, missä eron tekemisen on päätyttävä. (Ero käsitteissä -- tästä on kyse.) Voisin yhtä hyvin puhua irrationaalisesta.

Dekonstruktion on murrettava laki. Se on siis yhden tulkinnan mukaan laskettava kriminaalin piiriin. Ja onkin totta: kriminaali henki johtaa dekonstruktiota lainkuuliaista johdonmukaisemmin. (Ensi töikseen se purkaa tämän tulkinnan.)

Kotini on asiain ulkopuolella.

Jääkaapilla -- tarkoitukseni oli laittaa aamiaista -- harmistuin huomattuani, että tölkissäni oli vain tilkka maitoa jäljellä. Kun näin, että maissilastuja oli jäljellä vain tilkkaa varten, tunsin iloa.

Päätin syödä opossumin lihaa aamiaiseksi.