If you lose The Trust, nothing works anymore.

It is dubbed 'paranoia'.

But, at the root of it, lies the Humean Question: Why should I rely? Why am I relying?

Why should the 'future' follow the laws of the 'past'?

-

Usually, you never come to ask this question.

And yet, in a sense, it is the most Terrifying question of all.

(So, no wonder you didn't come to ask it?)

Hence the feeling: there MUST be an answer, even if I can't see it.

(Reason as you may, you will not find it.)

-

Why, indeed, should the very Next Moment be anything like the one before?

The question is The Trap of Reason.

Alas, you cannot answer it? No - you cannot even put yourself to ASK it. (If things are right with you, anyway.)

-

Why then bother? - It is your 'health' that keeps you from asking the question.

As if it was 'reasonable to be reasonable'. But this is just a delusion.

The Sickness and The Question go hand-in-hand.

-

Pure rationalism is, in essence, paranoid.

Paranoia is Rationalism Pure.

Thus the truth lies in the obverse of our thoughts.

- -

What we may call 'Truth' - is the revelation of the obverse.

The obverse is revealed as all answers are done away with.

Thus Truth comes in with the Question. It is the mechanism for the self-destruction of Reason.

- -

Humen kysymys on Viimeinen kysymys.
(Wittgenstein toisti tämän.)

Katsohan vain, millaisiin taitotemppuihin ja konstailuun ihmismieli on ryhtynyt sen edessä. (Kritik der reinen Vernunft.)

(Kysymys, joka asettaa itse kysyjän kysymykseksi.)

Sitä voisi kutsua myös järjen omantunnon kysymykseksi.

- -

Päättyykö johdonmukainen metafysiikan kritiikki skitsofreniaan? Hävittääkö logiikka lopulta itsensä?

Humen kysymys on järjen kysymys. Mutta onko se osa logiikkaa?

Kuten ovi on osa taloa? Se johtaa logiikan ulkopuolelle.

Järki ei voi kieltää itseltään tätä kysymystä.
Se vastaa itselleen: oven tuolla puolen on maailma, jonka päällä talo seisoo. (Näinhän asian täytyy olla!?)

Ja kuitenkin, kun järki avaa oven, se ei näe mitään. "En näe mitään!? Katsokaamme tarkemmin!" (Järki on hämmentynyt. Kaikki menetelmät näyttävät jättävän sen.)

"...Mutta ellei maailmaa ole, mistä kaikki varmuus? Kuinka selittää tämä vankkumaton usko elämäämme sen kaikessa tavanomaisuudessaan?"

(Eikö muodon ulkopuolella todella ole mitään?)

Ja usein käy näin: ellei järki näe mitään, se keksii jotain sen sijaan. Oleva sinänsä? (Kant käsitti tämän käsitteen problemaattisuuden useampia paremmin.)

Mutta vaikka olettaisimmekin, että oven tuolla puolen 'olisi jotain' - sinänsä tai itsessään, mitä se sitten voisi merkitä - tämä ei vielä ratkaisisi itse kysymystämme. - Mistä näet varmuus? Toki voimme olla varmoja vain siitä, minkä näemme tai tunnemme. Ja oven takana on - Tuntematon.

- - -

Mutta ellei järki kykene kieltämään itseltään kysymystä, joka kompromettoi koko muodon - siis järjen itsensä - voiko järki tällöin olla ihmiselämän ihanne?

Jos se on ihanne, se on pettävä ihanne.

Vain 'usko' voi kieltää järkeä hävittämästä itseään. Näin usko kannattelee järkeä.

Siten järki hahmottuu yhdeksi toivon muodoksi (luottamuksen muodoksi). Näin se voi olla ihanne vain 'toivolle', ei siis itselleen.

Järki kysyy kysymyksen, mutta vain toivo voi vastata siihen. Oven ulkopuolella on vain 'toivo' - tai ei mitään.

Toivo ja luottamus yksin kannattelevat järjen rakennusta.