Masennuksen, alakulon ja toivottomuuden tunteista -

katkelma viestistäni ystävälle epäonnisen luontoretken jälkeen:

Hei T,
Toivottavasti ilta ei mennyt ohitsesi ajatuksia herättämättä. Totisesti ei meidän. Tässä yksi aiheista: Sanoit N.R:n piristyneen huomattavasti iltaa kohden (poikkeavan syvistä vastoinkäymisistä huolimatta), ja näin toki olikin. Seikka yllätti sinua -- mutta, voin sanoa, asiassa ei ollut mitään epätavanomaista -- päinvastoin, olisin itse yllättynyt, jos asiassa olisi käynyt toisin. Kysymys oli tässä näet ennen muuta neljän kemikaalin vaikutuksesta (vieläpä näiden kemikaalien synergiasta; tässä on puhe ulkoisista kemikaaleista), jotka N.R. tuntee, ja joista jo yksi olisi ratkaisevasti auttanut omaa oloasikin -- jos näet takana ei olisi ollut vakaumusta, joka olemuksellisesti rikkoo kokemuksia, jotka ovat syntyneet tätä vakaumusta vasten. (Tämä on vain toteamus.) Juuri siksi on mahdotonta vakuuttaa ihmistä muusta, ja sitä on toki raskasta katsella. Pidellä käsissään avaimia, joita toisen ihmisen lukkojen avaamiseen ei syvien perusteiden vuoksi voi käyttää.

N.R. on murtanut tuon mainitun vakaumuksen viimeisten vuosien aikana, ja kykenee nyt, kuten näit, käyttämään uutta näkökulmaansa myös varsin taidokkaasti psykologisten ongelmiensa ratkaisemiseen siellä, missä ne luovat välittömiä käytännöllisiä esteitä sosiaaliselle jakamiselle ainutlaatuisten mahdollisuuksien ja olosuhteiden keskellä. Ongelmana pidän itse -- ja tämä on myös N.R:n käsitys -- sitä, että ihmiset löytävät tien ulos pelosta ja puheenaolevasta vakaumuksesta liian myöhään -- usein viimeisenä, epätoivoisena keinona, kun elämän kantavat rakenteet ovat jo perustavasti vahingoittuneet. Tällöin psyykeen hienosyisesti, mutta yhtä aikaa voimallisesti vaikuttavista kemikaaleista muodostuu hyvin helposti sekä ratkaisu että uudenlainen ongelma. Ihmiset eivät tiedä tarttua apuun, kun se vielä rakentavasti voisi vaikuttaa elämään sosiaalisen kudoksen sisällä -- ei siis rikkoa ystävyyksiä tai parisuhteita vaan nimenomaan ylläpitää niitä. Tämä on vilpitön tunnustus asiasta, jonka iltainen havaintomme kyvyttömyydestäsi auttaa itseäsi herätti. Se satutti toki meitäkin, kuten ymmärsit.

Yleiseltä kannalta voi epäilyksettä sanoa: Useimmat ihmiset eivät tunne eivätkä heistä jotkut vakaumuksensa tähden tahdokaan perehtyä oman psykodynamiikkaansa kemialliseen rakentumiseen. Sisäiset kemialliset prosessit, myös patologiset, on tällöin usein ymmärretty vääjäämättömiksi lainalaisuuksiksi eikä ulkoisuutta mielletä sisäisen mahdolliseksi osaksi. Näin siellä, missä kysymys on tuntemattomasta tai kulttuurin reuna-alueista. Tätä vasten ihmiset pitävät välttämättömänä jotakin sellaista kuin päivittäisen ateriansa syöminen, siis jotakin puhtaasti ulkoista, -- jonka kemiallinen vaikutusmekanismi on kuin onkin identtinen muiden tässä tarkoitettujen kemikaalien vaikutusmekanismien kanssa. (Keho näet itse syntetisoi näitä kemikaaleja taukoamatta, ja tietyissä olosuhteissa tämä synteesi on tavanomaiseen nähden voimistunut -- patologisissa tiloissa taas, kliinisessä depressiossa ja kroonisluontoisessa 'epätoivon tunteessa' sekä tavanomaisessa, epäkliinisessä 'alakuloisuudessa' tätä vastoin näiden kemikaalien synteesi on oleellisesti heikentynyt.). Ero on tuntemattoman psykologiassa -- ennen kaikkea -- joka kaikissa yhteyksissä kaventaa tarkasteltavana olevaa kulttuuria, ja siten voimallisen, täyden ja itsensätuntevan elämän mahdollisuuksia tämän kulttuurin piirissä. Valitan tätä yleisesti, ja erityisesti sen koskettaessa omaa elämääni hyvin läheltä.